Pari päivää sitten aamuni alkoi näin yliopisto-opiskelijan mittapuulla hävyttömän aikaisin aamukasin luennolla, mutta kulttuuriperinnön tutkimuksen apulaisprofessori V-P Herva oli jälleen kerran ylittänyt itsensä ja antoi meille erittäin herättelevän ja mielenkiintoisen tehtävän aamun ratoksi. Luentosalissa istumisen sijaan Vessu ajoi meidät pihalle tallustamaan Helsingin keskustan kulttuurimaisemaan keräämään havaintoja lähiympäristömme äänimaailmasta.
 |
| Paketissa oleva Kansalliskirjasto kilkattaa, pörisee ja kumisee. |
Aluksi ajattelin, ettei siellä kuitenkaan mitään kuulu, kun liikenteen melu on keskustan alueella niin hallitsevaa. Pienen kuljeskelun jälkeen havaitsin olleeni väärässä, ja rupesin miettimään myös sitä, miksi suhtauduin aluksi liikenteen ääneen niin negatiivisesti. Helsinki on kuitenkin suhteellisen hiljainen kaupunki, eikä esimerkiksi monessa muussa pääkaupungissa kaikuvia autojen äänimerkkejä kuulu kuin harvoin. Liikenteen humu on melkoisen tasaista ja rauhoittavaakin. Havaitsin, että liikenteen äänimaailma on olennainen osa kaupunkikokemusta; jos se yhtäkkiä otettaisiin pois, kaupunki muuttuisi hieman pelottavaksi ja epätodelliseksi, kuten aikanaan verratessani eri aikakausien kotikatujeni ääniä Katajanokalla (ei kuulu koskaan mitään) ja Kalliossa (kuuluu aina jotain). Katseltiin eilen illalla kotosalla The Last of Us -pelin videokoostetta netistä, ja siinä postapokalyptiset kaupunkimaisemat oli luotu usein juuri tyhjentämällä kaupunki arkisista äänistä. Joko kaupungit olivat hiljaisia ja kuolleita tai niissä kaikui hirviöiden klikkailua tai taisteluiden ääniä.
Liikenteen ääni kuuluu kaupunkikuvaan, enkä siis lähtisi arvottamaan ääntä itsessään, vaikka voinkin olla montaa mieltä siitä, voisiko autoliikennettä joissain paikoissa olla vähemmän. Kulttuurikohteessa nimeltä Helsinki on myös omaleimaisia liikenneääniä, kuten metron ja sporien äänet, joista voi myös pienellä kuuntelulla erottaa uutta ja vanhaa kalustoa toisistaan.
 |
| Nastarenkaiden ropina säestää ajoittaista kirkonkellojen pauhetta. Ja katsokaa, aurinko! |
Tämä johti ajatukset aikaan. Millainen äänimaailma Helsingissä on ollut eri vuosikymmeninä? Autojen määrän kasvu ja alueellinen vaihtelu, hevosten kavioiden kopinan erityismerkitys nyt verrattuna sen tavallisuuteen 1900-luvun alun Helsingissä, kävelykadut, puistolämpäreet, Keskuspuiston yllättäväkin metsäympäristö, sataman äänet, meren äänen vaihtelu vuodenaikojen mukaan, rakennustyömaiden kalke, torien tasainen hurina... Puhumattakaan esimerkiksi Linnanmäen uniikista äänimaailmasta, Hietaniemen hautausmaan hiljaisesta arvokkuudesta, avoimista ikkunoista kantautuvista yllättävistäkin äänistä riitelystä jousikvartetin virittämiseen. Helsingillä, kuten kaikilla muillakin kaupungeilla ja ympäristöillä, on omaleimainen äänimaailmansa, joka on olennainen osa kokemusta paikasta ja ajasta.
Näillä aikaan ja paikkaan liittyvillä äänileimoilla on luonnollisesti jättimäinen osa myös museaalisessa ajattelussa. Näyttelytoiminnassa on usein käytännön äänisuunnitteluhaasteita (tilan kaiut, liiallisen äänimateriaalin kakofonia, liiketunnistimien käyttö tai käyttämättömyys...), mutta usein arkitilanteessa itsestäänselvä äänikokemus nousee framille, kun se museotilasta puuttuu. Esimerkiksi kotoisen Tekniikan museon kokoelmissa on suuri määrä esineitä ja koneita, joiden toimintaan kuuluu ääni. Museotilassa esineet ovat käytännön syistä usein mykkiä, jota hyvä opas voi kompensoida johdattamalla yleisön ajatukset näkemänsä lisäksi myös kuviteltuun tai tilanteessa tuotettuun ääneen, jos näyttelytilaan on hankala lisätä ääninauhaa. Äänisuunnittelua ja moniaistisuutta toki käytetään museoissa paljonkin, esimerkiksi juuri Tekniikan museolla on ollut ja tulee olemaan 21.2. alkaen Aistit-telttoja, mutta potentiaalia on perinteisessä näyttelytoiminnassa valtavasti käyttämättä. Tämän lisäksi ääniympäristön säilyttäminen konkreettisten esineiden lisäksi on ihan oma museoajattelun lajinsa. Äänikokemus on normaaliaistiselle tärkeä osa kokonaiskokemusta, mutta harvoin sitä tietoisesti mietiskelee, jos ei satu olemaan äänisuunnittelija.
 |
| Unioninkadun varrelta, monille humanisteille tutun Topelian sisäpihalta löytyy hiljainen linnunlaulukeidas. Käykää nappaamassa kahvi Unicafesta ja istukaa kuuntelemaan! Kukaan ei aja pois, kunhan portti on auki. |
Jos haluaa syventää kaupunkikokemustaan, ja etenkin jos suhtautuu joko suurella intohimolla tai suurella inholla vaikka juuri Helsinkiin, suosittelen samanlaista äänimaisemaharjoitusta. Kävele muutaman korttelin väli keskittyen vain kuulemiisi ääniin (ja siihen, ettet jää auton alle). Kirjoita vaikka paperille ääniä, yritä kuvailla niitä mahdollisimman tarkasti. Kuuluuko räminää, pauketta, piipitystä, kopinaa, rahinaa, kalketta, suhinaa, laulua? Mikä synnyttää äänet? Arvotatko ääniä huomaamattasi toinen toistaan paremmiksi, miksi? Onko linnunlaulu kategorisesti parempi asia kuin betonimyllyn rahina? Onko ”autojen ääni” samanlaista vai muuttuuko se kadulta toiselle, mistä se koostuu? Oletko koskaan sanoittanut arkisia ääniä? Pelottaako, ärsyttääkö tai hermostuttaako jokin ääni, entä lohduttaako tai rauhoittaako joku toinen? Ovatko nämä automaattisia reaktioita vai voisitko itse vaikuttaa suhtautumiseesi? Olisiko (kulttuuri-)ympäristösi erilainen ilman näitä ääniä tai erilaisilla äänillä?
Kauppatorin laidalla kävellessäni päätin tulevaisuudessa tehdä samantyyppisen kierroksen myös tuoksujen suhteen, jotka jäävät vielä pahemmin visuaalisen arvotuksen jalkoihin kuin äänet, mutta joilla on mahdollisuus herättää hyvin suoria muisti- ja tunneassosiaatioita. Näidenkin käyttö museotyössä on kiinnostava haaste, tuoksukakofonia kun rasittaa ihmisen mieltä ehkä vielä ääniäkin enemmän.
P.S. Tekniikan museo tuoksuu Linnanmäeltä. Miksi? Onko koneilla joku öljyyn tai muuhun liittyvä ominaistuoksu? Ehkä tervatynnyreistä ja vanhasta vuoristoradasta lisäksi häivähtää samantyyppinen taustatuoksu, vaikka suoranaista tervantuoksua ei joka paikassa leijailekaan.
P.P.S. Poimintoja omista äänihavainnoistani parinkymmenen minuutin kävelyltä:
- Helkaman räminä
- korot katukiveyksellä
- töihin kävelevien työkavereiden kiihtynyt pölinä
- nastarenkaiden rapina
- vetolaukun ropse mukulakivillä
- betoniauton rauhoittava surina Presidentinlinnan edustalla
- lenkkeilijän tossujen läiske Uspenskin katedraalin kulmalla
- remonttipressun pauke
- pikkulintujen liverrys ja piippaus
- kadunlakaisijan harjan suhina
- Kirkkokadulle pudonneen julkisivurappauspalasen yllättävä kilahdus oman jalan alla
- lapsiryhmä, joka taivasteli Suurkirkon portaiden määrää
 |
| Onhan niitä jokunen. |
Miltä sinun ympäristösi kuulostaa? Miten sinun Helsinkisi (tai Espoosi tai Jyväskyläsi) hengittää?
